Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen maahan Rovaniemellä.

The snowflakes floated gently down to the ground in Rovaniemi.

Ilma oli kylmä ja hengitys muodosti huurua ilmaan.

The air was cold, and breath formed mist in the air.

Aino katsoi ulos ikkunasta.

Aino looked out the window.

Edessä oli pitkä odotettu ilta perheen kanssa.

Ahead was a long-anticipated evening with family.

Olo oli sekä jännittynyt että toiveikas.

She felt both excited and hopeful.

Hän oli ollut poissa vuoden, ja nyt oli aika palata kotiin ja kohdata menneisyys, erityisesti hänen veljensä Mikko.

She had been away for a year, and now it was time to return home and face the past, especially her brother Mikko.

Aino halusi nähdä veljensä kanssa samanlaista läheisyyttä kuin lapsuudessa.

Aino wanted to see the same closeness with her brother that they had in childhood.

Mutta matkaa oli edessä, sillä viime tapaamisessa he olivat riidelleet.

But there was a journey ahead, as during their last meeting, they had argued.

Rauhoittumaan hän päätti valmistaa isoäidin vanhaa lihapata-reseptiä.

To calm down, she decided to prepare grandmother's old beef stew recipe.

Se oli heidän suosikkinsa.

It was their favorite.

Koko talo täyttyi pian tutulla herkullisella tuoksulla, joka herätti lämpimiä muistoja.

Soon, the whole house was filled with a familiar delicious aroma that awakened warm memories.

Perhe kokoontui mökin olohuoneeseen.

The family gathered in the living room of the cabin.

Kaisa, Ainon äiti, hymyili ja levitti lämpöä ympärilleen.

Kaisa, Aino's mother, smiled and spread warmth around her.

Mikko oli hiljainen, mutta Aino päätti yrittää.

Mikko was quiet, but Aino decided to try.

"Tein isoäidin lihapataa.

"I made grandma's beef stew.

Muistatko, miten aina kinasteltiin, kuka sai enemmän?

Do you remember how we always argued about who got more?"

", hän kysyi rohkeasti.

she asked boldly.

Mikko katsoi Ainoon.

Mikko looked at Aino.

Pieni hymy välähti hänen kasvoillaan.

A small smile flashed on his face.

"Muistan.

"I remember.

Kai se on nyt aika jakaa se reilusti", hän vastasi leikkisästi.

I guess it's time to share it fairly now," he replied playfully.

Hetki alkoi rikkoa jäätä heidän välillään.

The moment began to break the ice between them.

Kun ilta pimeni, taivas alkoi hohtaa vihreänä.

As the evening darkened, the sky began to glow green.

Revontulet valaisivat maiseman maagisesti.

The northern lights illuminated the landscape magically.

Aino tiesi, että tämä oli tilaisuus.

Aino knew this was her chance.

Hän pyysi Mikkoa mukaansa ulos.

She invited Mikko to join her outside.

Revontulien alla Aino katsoi Mikkoa ja sanoi: "Olen todella pahoillani.

Under the northern lights, Aino looked at Mikko and said, "I'm really sorry.

Kaipasin sinua."

I missed you."

Mikko mietti hetken, mutta vastasi sitten: "Kaipasin sinuakin.

Mikko thought for a moment, but then replied, "I missed you too.

Annetaan olla tämä takana."

Let's leave this behind us."

Sanojen myötä he halausivat pitkään, jättäen vanhat riidat taakseen.

With those words, they embraced for a long time, leaving old arguments behind.

Perhe kokoontui takaisin sisään, lämpimän uunin äärelle, kasvoillaan hymy ja sydämissään rauha.

The family gathered back inside, around the warm oven, with smiles on their faces and peace in their hearts.

Nauru täytti mökin, kun Aino, Mikko ja Kaisa viettivät yhteistä aikaa muistellen menneitä ja suunnitellen tulevaa.

Laughter filled the cabin as Aino, Mikko, and Kaisa spent time together reminiscing about the past and planning for the future.

Revontulten loiste jatkui läpi yön, mutta Ainon sisällä oli jo uusi valo.

The glow of the northern lights continued throughout the night, but inside Aino, there was already a new light.

Hän tunsi, kuinka perheen side oli jälleen vahvistunut.

She felt how the family's bond had been strengthened once more.

Heidän illanviettonsa oli juuri sellainen, mitä Aino oli toivonutkin - täynnä rakkautta ja yhteyttä, eikä kylmyydestä ollut enää tietoakaan.

Their evening together was just what Aino had hoped for—full of love and connection, and there was no longer any trace of the cold.