Harmaa taivas roikkui raskaina pilvinä Helsingin Kauppatorin yllä.

The gray sky hung with heavy clouds over Helsinki's Kauppatori.

Tuuli oli raaka ja tuoksui mereltä, tuoden mukanaan pienet jääkiteet, jotka leijailivat torikansan kasvoille.

The wind was harsh and smelled of the sea, bringing with it small ice crystals that drifted onto the faces of the market crowd.

Kauppiaat tarjosivat juureksia ja hedelmiä, vaikka pakkanen puraisi nenää ja sormia.

The vendors offered root vegetables and fruits, even though the frost bit at their noses and fingers.

Aino, nuori ja huolekas kaupunkisuunnittelija, astui ripeästi torille.

Aino, a young and thoughtful urban planner, stepped briskly into the market.

Hän veti villaisen kaulahuivinsa tiukasti kaulan ympäri.

She wrapped her woolen scarf tightly around her neck.

Moni tori toi Ainoon muistoja.

Many parts of the market brought back memories for Aino.

Hän muisti, kuinka hän ja Matti olivat aiemmin ostaneet täältä tuoretta leipää ja kahvia.

She remembered how she and Matti used to buy fresh bread and coffee from here.

Mutta nyt Matti oli mennyttä elämää.

But now Matti was part of a past life.

Aino oli levoton, mietteissään.

Aino was restless, lost in her thoughts.

Hän yritti kuvitella uuden alun, ammatillisesti ja henkilökohtaisesti.

She tried to envision a new beginning, both professionally and personally.

Oli aika edetä elämässä, mutta muisto menneestä piti häntä kiinni.

It was time to move on in life, but the memory of the past kept her anchored.

Juuri kun hän ajatteli kääntyvänsä kotiin, jokin sai hänet pysähtymään.

Just as she thought about turning back home, something made her stop.

Hän näki tutun hahmon kurkistamassa vihannestiskistä.

She saw a familiar figure peeking from behind a vegetable stall.

Se oli Karri, vanha tuttava, joka aina oli vaikuttanut kiinnostavalta.

It was Karri, an old acquaintance who had always seemed interesting.

Heidän katseensa kohtasivat, ja Aino tunsi sykkeen kiihtyvän kylmyydestä huolimatta.

Their eyes met, and Aino felt her heartbeat quicken despite the cold.

Aino mietti hetken, yrittäisikö hän pysyä näkymättömänä vai uskaltaisiko astua eteenpäin.

Aino pondered for a moment whether to remain unseen or dare to step forward.

Hän päätti yrittää jotain uutta, astui suoraan Karrin luo.

She decided to try something new and walked straight towards Karri.

"Hei, Karri," Aino sanoi hymyillen, vaikka sydän hakkasi.

"Hi, Karri," Aino said with a smile, even though her heart was pounding.

"Mitä sinulle kuuluu näinä päivinä?"

"How have you been these days?"

Karri kääntyi, kasvoillaan lämmin hymy.

Karri turned, a warm smile on his face.

"Aino!

"Aino!

Onpa mukava nähdä.

It's nice to see you.

En tiennyt, että käyt täällä."

I didn't know you came here."

Hetkessä torin vilinän keskellä kävi selväksi, että tämä voisi olla jotain uutta ja hyvää.

Amidst the hustle and bustle of the market, it quickly became clear that this could be something new and good.

Aino tunsi jännityksen, mutta myös uudenlaisen toivon.

Aino felt excitement but also a new kind of hope.

He jatkoivat juttelua, puhuivat kaikesta taivaan ja maan välillä, unelmistaan ja suunnitelmistaan.

They continued chatting, speaking about everything under the sun, their dreams, and plans.

Karri oli kuunnellut, kiinnostunut ja avoin.

Karri was attentive, interested, and open.

Aino huomasi, että hän hymyili enemmän kuin pitkään aikaan.

Aino realized she was smiling more than she had in a long time.

Lopulta, kylmyyttä uhmaten, he päättivät kävellä yhdessä kohti rantaa.

Finally, defying the cold, they decided to walk together towards the shore.

Tuuli tuntui nyt lempeältä, ja vaikka sen mukana tulikin hyytävä kylmyys, se teki tilaa jollekin lämpimämmälle sydämessä.

The wind now felt gentle, and even though it brought a chilling cold, it made room for something warmer in the heart.

Aino huomasi pitävänsä Karrin seurasta.

Aino found she enjoyed Karri's company.

Ehkä tämä talvinen toripäivä oli juuri se, mitä hän tarvitsi.

Perhaps this wintry market day was exactly what she needed.

Hän oli valmis päästämään irti menneestä ja ottamaan vastaan sen, mikä oli tulossa.

She was ready to let go of the past and embrace what was to come.

Aino ymmärsi, että muutos, vaikka pelottava, voi myös kirkastaa tulevaa.

Aino understood that change, although frightening, can also brighten the future.

Käsi kädessä he katosivat kahvilan lämpöön, uuden alku vierekkäin kohdatessaan.

Hand in hand, they disappeared into the warmth of a café, a new beginning as they faced it side by side.