Sumuisessa suossa oli hiljaisuus.

In the foggy swamp there was silence.

Juhannusaaton aamu avautui utuisena ja salaperäisenä.

The morning of Juhannusaatto opened misty and mysterious.

Mika ja Anni seisoivat suon laidalla, mietteliäinä.

Mika and Anni stood at the edge of the swamp, deep in thought.

"Miten kaunis paikka," Anni sanoi. Hänen silmänsä kiilsivät innostuksesta.

"What a beautiful place," Anni said, her eyes sparkling with excitement.

"Se on mystinen," Mika vastasi. Hän katsoi ympärilleen varovasti.

"It is mystical," Mika replied, looking around cautiously.

Mika halusi löytää rauhaa ja selkeyttä, mutta sisimmässään hän oli aina hieman huolissaan.

Mika wanted to find peace and clarity, but deep down he was always a bit worried.

He alkoivat kulkea suota pitkin.

They began to walk through the swamp.

Maa oli pehmeää ja kosteaa, sammaleen peittämä.

The ground was soft and damp, covered with moss.

Anni kulki reippaasti edellä, keräten kauniita villikukkia.

Anni moved ahead briskly, gathering beautiful wildflowers.

Mika seurasi hitaasti perässä, miettien tulevaisuuttaan ja sitä, mitä hän elämältään oikein halusi.

Mika followed slowly, pondering his future and what he really wanted from life.

Yhtäkkiä Mika alkoi tuntea kutinaa käsissään.

Suddenly Mika started to feel a tingling in his hands.

Hänen ihonsa punotti, ja hän alkoi raapia itseään.

His skin turned red, and he began to scratch himself.

"Mika, oletko kunnossa?" Anni kysyi huolestuneena huomatessaan Mikan kasvoilta paistavan epämukavuuden.

"Mika, are you alright?" Anni asked, concerned as she noticed the discomfort on Mika's face.

"Minusta tuntuu, että olen allerginen jollekin täällä," Mika vastasi, yrittäen pysyä rauhallisena.

"I feel like I'm allergic to something here," Mika replied, trying to stay calm.

Hän oli aina ollut varovainen, mutta nyt hänen oli pakko luottaa Anniin.

He had always been cautious, but now he had to rely on Anni.

"Meidän on löydettävä apua," Anni sanoi päättäväisesti.

"We need to find help," Anni said decisively.

"Tuolla on talo, mennään sinne."

"There’s a house over there, let’s go."

He kiirehtivät yhdessä metsän poikki, kunnes näkivät vanhan talon.

They hurried together through the forest until they saw an old house.

Anni koputti oveen.

Anni knocked on the door.

Kun vanha nainen avasi, Anni selitti nopeasti tilanteen.

When an old woman opened it, Anni quickly explained the situation.

Nainen kutsui heidät sisään ja tarjosi yrttiteetä Mikan rauhoittamiseksi.

The woman invited them in and offered herbal tea to calm Mika.

Mikan olo parani hitaasti.

Mika's condition slowly improved.

Hän huomasi, kuinkakaan pelko alkoi muuttua kiitollisuudeksi.

He noticed how fear began to turn into gratitude.

Ystävyyden voima ja hädässä saatu apu koskettivat häntä syvästi.

The power of friendship and the help received in distress touched him deeply.

Kun ilta saapui ja sumu hälveni, Mika ja Anni istuivat talon edustalla.

As evening arrived and the fog cleared, Mika and Anni sat in front of the house.

He katselivat auringonlaskua, sen maalatessa taivaan punaisen ja oranssin sävyillä.

They watched the sunset, as it painted the sky with shades of red and orange.

"Ehkä elämä ei olekaan aina niin pelottavaa," Mika sanoi hiljaa.

"Maybe life isn't always so scary," Mika said quietly.

"Ja me olemme aina täällä, auttamassa toisiamme," Anni vastasi hymyillen.

"And we are always here, helping each other," Anni replied with a smile.

Tuona juhannusaattona Mika ymmärsi, että elämän ennakoimattomuus voisi olla uusien mahdollisuuksien lähde.

On that Juhannusaatto, Mika realized that the unpredictability of life could be a source of new opportunities.

Hän ei pelännyt enää aivan samalla tavalla.

He no longer feared quite the same way.

Anni oli oikeassa – yhdessä he pystyisivät mihin tahansa.

Anni was right – together they could accomplish anything.