Lapin juhannus oli aina mystinen.

Midsummer in Lapland was always mystical.

Eero ja Aino seikkailivat vanhalla, hylätyllä hiihtokeskuksella.

Eero and Aino were exploring an old, abandoned ski resort.

Kesäillat olivat valoisia, mutta ilmassa oli kylmyyttä, joka tuntui oudolta tähän aikaan vuodesta.

The summer evenings were bright, but there was a chill in the air that felt odd for this time of year.

Verme ja tiheä kuusimetsä reunustivat aluetta.

Verme and a dense spruce forest bordered the area.

Kaikkialla kasvoi luonnonkukkia, mutta alue oli hiljainen ja autio.

Wildflowers grew everywhere, but the area was quiet and deserted.

"Eero, katso noita vanhoja hiihtohissejä," Aino sanoi iloisesti.

"Eero, look at those old ski lifts," Aino said cheerfully.

"Ne näyttävät siltä kuin ne voisivat liikkua tuulen mukana."

"They look like they could move with the wind."

Eero ei ollut yhtä rento.

Eero was not as relaxed.

Hänen mielessään pyöri kylmä tuuli, joka puhalsi yllättäen kesäyössä.

In his mind, the cold wind, which blew suddenly in the summer night, was swirling.

Hän yskäisi ja veti takkinsa tiukemmin kiinni.

He coughed and pulled his jacket tighter.

"Aino, minusta tuntuu, että en voi hyvin.

"Aino, I feel like I'm not well.

Olen huolissani.

I'm worried.

Pelkään, että minulla on hypotermia."

I'm afraid I have hypothermia."

Aino kääntyi häneen kasvoillaan toiveikas ilme.

Aino turned to him with a hopeful expression on her face.

"Me keksimme kyllä jotain, Eero.

"We'll figure something out, Eero.

Meidän täytyy vain pitää itsemme lämpiminä."

We just need to keep ourselves warm."

Aino kurkisti vanhaan puiseen mökkiin.

Aino peeked into an old wooden cabin.

Se oli kuulas, mutta seinillä kiinnitetyt vanhat sukset ja lumilaudat näyttivät vielä käyttökelpoisilta.

It was clear, but the old skis and snowboards attached to the walls still looked usable.

"Ehkä täältä löytyy jotain hyödyllistä," Aino sanoi ja astui sisään.

"Maybe we'll find something useful here," Aino said and stepped inside.

Eeron olo paheni.

Eero's condition worsened.

Hän tärisi ja yritti keskittyä hengittämiseen.

He shivered and tried to focus on breathing.

"Meidän olisi pitänyt palata jo aikoja sitten," hän mutisi, mutta se oli liian myöhäistä.

"We should have returned long ago," he muttered, but it was too late.

Kylmän kourissa hän tiesi, että oli pakko toimia nyt.

In the grip of the cold, he knew he had to act now.

Sitten Aino löysi jotakin.

Then Aino found something.

"Hei, katsopa tätä!"

"Hey, look at this!"

hän huudahti iloisesti.

she exclaimed happily.

Hän tempasi pois suuren verhokapan ikkunasta.

She pulled off a large curtain from the window.

"Voimme käyttää tätä lisäkerroksena, ja tässä on joitain ylimääräisiä lämpimiä vaatteita."

"We can use this as an extra layer, and here are some extra warm clothes."

Eero epäröi.

Eero hesitated.

"Oletko varma, että tämä riittää?"

"Are you sure this will be enough?"

hän kysyi, samalla kun kääri kankaan ympärilleen epäuskoisena.

he asked, while wrapping the fabric around himself incredulously.

Aino nyökkäsi ja kaivoi lisää esiin hylätystä mökistä: vanhoja villapaitoja, kynttilöitä ja vielä toimivan kaasulämmittimen.

Aino nodded and dug out more from the abandoned cabin: old sweaters, candles, and even a functioning gas heater.

Pian he olivat pystyneet rakentamaan pienen, lämpimän pesän huoneen keskelle, jossa he vetivät seinillä olleet laudat kasaan luodakseen eristettä.

Soon they were able to build a small, warm nest in the middle of the room, where they pulled the boards from the walls together to create insulation.

"Me voimme pärjätä täällä," Aino sanoi rohkeasti.

"We can manage here," Aino said boldly.

"Ja huomenna varmasti joku tulee katsomaan, miksemme ole palanneet leirille."

"And tomorrow, surely someone will come to see why we haven't returned to the camp."

Eero alkoi hiljalleen uskoa Ainoon.

Slowly, Eero began to believe in Aino.

Illan mittaan hänen olonsa parani, ja kylmyys alkoi perääntyä.

As the evening progressed, he felt better, and the cold began to retreat.

Lopulta hän nukahti lämpimänä makuupussinsa alaisuudessa.

Eventually, he fell asleep warm under his sleeping bag.

Aamun sarastaessa auringonvalo tunkeutui katkonaisten verhojen läpi.

At dawn, sunlight penetrated through the tattered curtains.

Yllättäen kesän lämpö palasi.

Surprisingly, the summer warmth returned.

Eero katseli, kun Aino kurkisti ulos ovesta.

Eero watched as Aino peeked out the door.

"Tulen hakemaan apua," hän sanoi.

"I'll go get help," she said.

"Mutta tiedätkö mitä, Eero?

"But you know what, Eero?

Sinä kestit yön todella hienosti."

You really endured the night well."

Eero hymyili Ainoon.

Eero smiled at Aino.

"Kiitos, etten luovuttanut," hän sanoi hiljaa.

"Thank you for not giving up," he said quietly.

Hän oli oppinut arvostamaan Ainoan kekseliäisyyttä ja uskalsi enemmän uskoa improvisaatioon.

He had learned to appreciate Aino's resourcefulness and dared more to trust in improvisation.

Kun apu saapui, Eero ja Aino olivat valmiita palaamaan takaisin leirille.

When help arrived, Eero and Aino were ready to return to the camp.

Eero tiesi, että tästä eteenpäin hän luottaisi enemmän ystävänsä epätavallisiin ideoihin ja ottaisi rohkeasti vastaan sen, mitä tulevaisuus toisi.

Eero knew that from now on, he would trust more in his friend's unconventional ideas and bravely face whatever the future might bring.

Juhannuksen mystiikka oli varmistanut sen, että he olivat oppineet arvokkaan läksyn ystävyydestä ja luottamuksesta.

The mystique of Midsummer ensured that they had learned a valuable lesson about friendship and trust.