Tundran aamussa tuuli lauloi kylmää säveltä tutkimusasemalle.

In the morning of the tundra, the wind sang a cold tune to the research station.

Pilvet roikkuivat raskaina taivaalla, mutta Aino ei antanut sään häiritä.

The clouds hung heavy in the sky, but Aino didn’t let the weather bother her.

Hän oli päättäväinen löytääkseen tärkeän meteoriittifragmentin, joka oli kadonnut.

She was determined to find an important meteorite fragment that had gone missing.

Se oli työ, jolle Aino oli omistautunut sydämensä ja sielunsa.

It was a job to which Aino had dedicated her heart and soul.

Hänen isänsä oli ollut kuuluisa geologi, ja hän halusi jatkaa hänen perintöään.

Her father had been a famous geologist, and she wanted to continue his legacy.

Asemalla oli pieni tiimi: Aino, Mikko ja Ida.

The station had a small team: Aino, Mikko, and Ida.

He kaikki tekivät tärkeitä tutkimuksia, mutta viime päivinä oli ollut hermostunutta.

They all conducted important research, but in recent days there had been tension.

Kun fragmentti katosi, epäilykset alkoivat kasvaa.

When the fragment disappeared, suspicions began to rise.

Aino oli epätoivoinen, eikä voinut uskoa jonkun heidän joukosta olleen vastuutonta.

Aino was desperate and couldn't believe that someone among them had been irresponsible.

Mikko piti omiansa, oli vähäsanainen ja usein jääkylmä kuin ympäröivä maasto.

Mikko kept to himself, was laconic, and often as frigid as the surrounding terrain.

Awino mietti hänen salaista hiljaisuuttaan.

Aino pondered his secret silence.

Aino ymmärsi, että hänen oli toimittava ja tehtävä päätös.

She realized she had to act and make a decision.

Hän jättäytyi aseman suojaan muiden harkitessa palaamista.

She chose to remain in the shelter of the station while others considered returning.

Päätös ei ollut helppo, mutta hän tiesi, että jos fragmentti löytyisi, se olisi hänen työnsä pelastus.

The decision was not easy, but she knew that if the fragment was found, it would be the salvation of her work.

Tutkijan vaistojaan seuraten Aino tarkasti jokaisen muistiinpanon ja merkin.

Following her researcher’s instincts, Aino examined every note and sign.

Hän kiersi tavaroita ja paikkoja, jättäen mitään sattuman varaan.

She browsed through items and places, leaving nothing to chance.

Kylmässä leijaileva huurree antoi kaikkeen mystisen ilmapiirin.

The frost hovering in the cold gave everything a mystical atmosphere.

Kun lumimyrsky alkoi lähestyä, Aino tiesi aikansa käyvän vähiin.

As the snowstorm began to approach, Aino knew her time was running short.

Myrskyn pauhatessa, Aino otti Mikon puhutteluun.

With the storm raging, Aino took Mikko aside for a talk.

Lumi pyörteissä, hän kysyi suoraan: "Oletko sinä vienyt sen?"

In the swirling snow, she asked directly: "Did you take it?"

Kiukku ja epätoivo kuohahtelivat heidän välillä.

Anger and desperation surged between them.

Mikko katsoi suoraan Ainoon ja nyökkäsi kieltävästi.

Mikko looked directly at Aino and shook his head in denial.

"En minä.

"Not me.

En koskaan tekisi niin."

I would never do that."

Vastaus sai Ainon epäröimään.

The response made Aino hesitate.

Todellisuus paljastui, kun Ida astui esiin.

The truth was revealed when Ida stepped forward.

Hän oli piilottanut fragmentin, suojellakseen sitä mahdolliselta väärinkäytöltä.

She had hidden the fragment to protect it from potential misuse.

Selitys tuli yllätyksenä.

The explanation came as a surprise.

Ida oli pelännyt suojelun vuoksi.

Ida had feared for its protection.

Oli pelännyt, että löydös tulisi hyödynnettäväksi väärään tarkoitukseen.

She was afraid that the find could be exploited for the wrong purposes.

Aino ja muut ymmärsivät hänen huolensa.

Aino and the others understood her concern.

He keskustelivat pitkään siitä, miten edetä eettisesti.

They talked for a long time about how to proceed ethically.

Lopulta he löysivät yhteisymmärryksen.

Eventually, they reached an understanding.

Tuntui hyvältä olla taas yhtenäinen tiimi.

It felt good to be a united team again.

Aino ymmärsi, ettei isänsä hyväksyntä ollut tarpeen hänen omanarvontunnolleen.

Aino realized that her father's approval was not necessary for her self-worth.

Hän oli löytänyt luottamuksen itseensä ja ystäviinsä.

She had found trust in herself and her friends.

Tundra oli yhä kylmä ja tuulinen, mutta tutkimusasema säteili nyt uudella lämmöllä.

The tundra was still cold and windy, but the research station now radiated with new warmth.

Aino tiesi, että tämä oli vasta alkusoittoa tuleville seikkailuille.

Aino knew that this was just the prelude to future adventures.

Uudet löydöt odottivat, ja Aino oli valmis niihin, yhdessä ystäviensä rinnalla.

New discoveries awaited, and Aino was ready for them, alongside her friends.