Syksyinen tuuli puhalteli hiljaa Helsingin tiedemuseon ulkopuolella, kun Lauri astui sisään ryhmänsä mukana.

An autumn wind softly blew outside the Helsingin science museum as Lauri stepped inside with his group.

Oli koulujen retkipäivä, ja ilma oli täynnä innostusta.

It was a school field trip day, and the air was filled with excitement.

Oppilaat kuiskailivat ja osoittelivat erilaisia näyttelyitä, joiden laitteet ja esineet olivat kiehtovia.

Students whispered and pointed at various exhibits, whose devices and objects were fascinating.

Lauri rakasti tiedettä ja tiesi tästä päivästä tulevan erityisen.

Lauri loved science and knew that this day was going to be special.

Hän oli suunnitellut yllättävänsä opettajansa selittämällä monimutkaisen näyttelyn.

He had planned to surprise his teacher by explaining a complex exhibit.

Ainoa ongelma oli, että Lauri oli aina jännittänyt esiintymistä.

The only problem was that Lauri had always been nervous about performing.

Hänen ystävänsä Aino kuitenkin kulki hänen rinnallaan pirteästi.

However, his friend Aino walked cheerfully alongside him.

”Tämä paikka on mahtava!” sanoi Aino hymyillen.

"This place is amazing!" said Aino with a smile.

”Mitä jos harjoitellaan yhdessä? Minä voin kuunnella esityksesi!”

"What if we practice together? I can listen to your presentation!"

Lauri nyökkäsi, vaikka tunsi pelon kihelmöivän vatsassaan.

Lauri nodded, even though he felt a tingling fear in his stomach.

He suuntasivat kohti tiettyä näyttelyä.

They headed toward a particular exhibit.

Siellä oli suuri malli aurinkokunnasta, täynnä vilkkuvia valoja ja liikkuvia osia.

There was a large model of the solar system there, full of blinking lights and moving parts.

Lauri tiesi, mitä tarkoitti, mutta sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun.

Lauri knew what it meant, but the words seemed to get stuck in his throat.

”Sinä pystyt tähän, Lauri”, Aino kannusti.

"You can do this, Lauri," Aino encouraged.

”Aloita vain; minä olen täällä.”

"Just start; I'm here."

Lauri veti syvään henkeä.

Lauri took a deep breath.

Hän aloitti puhumisen, hitaasti aluksi, mutta hänen innostuksensa kasvoi lause lauseelta.

He began speaking, slowly at first, but his enthusiasm grew with each sentence.

Aino nyökkäsi rohkaisevasti.

Aino nodded encouragingly.

Hän auttoi Lauria muistuttamalla pienistä yksityiskohdista matkan varrella.

She helped Lauri by reminding him of small details along the way.

Kun oli heidän vuoronsa esittää, Lauri katsoi ympärilleen.

When it was their turn to present, Lauri looked around.

Opettaja ja luokkatoverit kuuntelivat tarkkaan.

The teacher and classmates listened carefully.

Hänen kätensä tärisivät hieman, mutta hän alkoi rohkeasti selittää.

His hands trembled a bit, but he bravely began to explain.

Hän kompuroi kerran, mutta Aino nyökkäsi kannustavasti ja Lauri jatkoi.

He stumbled once, but Aino nodded encouragingly, and Lauri continued.

Kuulijat hymyilivät, kun aurinkokunnan malli pyöri heidän yllään.

The audience smiled as the model of the solar system spun above them.

Kun hän lopetti, luokassa oli hetken hiljaista.

When he finished, the room was quiet for a moment.

Sitten alkoi aplodit.

Then applause began.

Lauri hymyili leveämmin kuin koskaan ennen.

Lauri smiled wider than ever before.

Hänen jännityksensä suli ja tilalle tuli ylpeys ja helpotus.

His nervousness melted away, replaced by pride and relief.

Opettaja tuli taputtamaan häntä selälle.

The teacher came to pat him on the back.

”Hienoa työtä, Lauri. Olen ylpeä sinusta.”

"Great job, Lauri. I'm proud of you."

Lauri katsahti Ainoon, joka antoi hänelle peukkua.

Lauri looked at Aino, who gave him a thumbs up.

Hän huomasi, kuinka paljon hänen ystävänsä tuki merkitsi.

He realized how much his friend's support meant.

Hän tunsi itsensä vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi kuin ennen.

He felt stronger and more confident than before.

Se päivä tiedemuseossa oli muuttanut hänet.

That day at the science museum had changed him.

Lauri ymmärsi, että pystyisi kohtaamaan pelkonsa ystävän ja sinnikkyyden avulla.

Lauri understood that he could face his fears with the help of a friend and perseverance.