Tuuli ulvoi ja lehdet tanssivat asfalttitiellä.

The wind howled and leaves danced on the asphalt road.

Aino seisoi vanhan, hylätyn varaston edessä.

Aino stood in front of the old, abandoned warehouse.

Pilvet olivat mustat ja uhkaavat.

The clouds were black and threatening.

"Tämä myrsky tulee olemaan paha," hän ajatteli.

"This storm is going to be bad," she thought.

Hänen sydämensä hakkasi, mutta hän ei antanut pelon näkyä.

Her heart was pounding, but she didn't let the fear show.

Eero oli siellä, hieman kauempana, huomatessaan Ainon.

Eero was there, a bit further away, noticing Aino.

Hän tunsi piston sisällään.

He felt a pang inside.

Oli kulunut vuosi siitä, kun heidän ystävyytensä särkyi.

It had been a year since their friendship broke apart.

Eero halusi korjata kaiken, mutta tiesi, että se olisi vaikeaa.

Eero wanted to fix everything, but he knew it would be difficult.

Heidän välinen hiljaisuus puhui enemmän kuin sanat koskaan voisivat.

The silence between them spoke more than words ever could.

"Varasto ei näytä turvalliselta," Eero sanoi lähestyen Ainoa.

"The warehouse doesn't look safe," Eero said, approaching Aino.

Hänen äänensä oli pehmeä ja varovainen.

His voice was gentle and cautious.

"Mutta se on parempi kuin jäädä ulos myrskyyn."

"But it’s better than staying outside in the storm."

Aino huokaisi syvään.

Aino sighed deeply.

Hän tiesi, että oli pakko etsiä turvaa varastosta, mutta muistot Eerosta tekivät päätöksestä vaikean.

She knew she had to seek shelter in the warehouse, but the memories of Eero made the decision difficult.

Menneisyys kummitteli heidän välillään kuin harmaa varjo.

The past haunted between them like a gray shadow.

"Eero, voinko luottaa sinuun?"

"Eero, can I trust you?"

Aino kysyi, katse maassa.

Aino asked, eyes on the ground.

Eero nyökkäsi.

Eero nodded.

"Tietenkin.

"Of course.

Yritän korjata virheeni."

I'm trying to fix my mistakes."

Sadepisarat alkoivat piiskata heidän kasvojaan.

Raindrops began pelting their faces.

Aino yritti ottaa askeleen, mutta jalanjuuri liukui märkien lehtien päällä.

Aino tried to take a step, but her foot slipped on the wet leaves.

Hän kiljaisi ja kaatui, mutta Eero sai hänet kiinni.

She screamed and fell, but Eero caught her.

Aino katsoi Eeroa yllättyneenä.

Aino looked at Eero in surprise.

"Katsotaan yhdessä, onko varastossa turvallista," Eero sanoi lempeästi.

"Let’s see together if the warehouse is safe," Eero said gently.

Hän tunsi hetken tärkeyden.

He felt the importance of the moment.

Tämä oli hänen mahdollisuutensa näyttää, että hän oli muuttunut.

This was his chance to show that he had changed.

He astuivat sisään varastoon yhdessä.

They stepped inside the warehouse together.

Ilma oli raskas ja haisee ruosteelta.

The air was heavy and smelled of rust.

Ikkunat olivat rikkoutuneet, ja osia kattoa puuttui.

The windows were broken, and parts of the roof were missing.

Aino ja Eero tutkivat paikan etsien turvallista nurkkapaikkaa.

Aino and Eero explored the place, searching for a safe corner.

Lopulta he löysivät kulman, joka vaikutti vankalta.

Finally, they found an area that seemed solid.

Juuri kun he asettuivat alas, tuuli ulvoi yhä kovemmin varaston ulkopuolella.

Just as they settled down, the wind howled even louder outside the warehouse.

Tiiliä vierähti alas toiselta seinältä, mutta heidän kulmansa pysyi vakaana.

Bricks tumbled down from another wall, but their corner remained steady.

Aino tunsi sykkeensä tasoittuvan.

Aino felt her heartbeat steadying.

Hän katsoi Eeroa ja hymyili varovasti.

She looked at Eero and smiled cautiously.

"Kiitos.

"Thank you.

Tarvitsin apuasi."

I needed your help."

"Olen täällä, aina kun tarvitset," Eero vastasi.

"I’m here, whenever you need," Eero replied.

He istuivat hiljaa, kuunnellen myrskyä.

They sat quietly, listening to the storm.

Myrsky riehui, mutta kaksikon välillä oli rauha.

The storm raged on, but there was peace between the two.

Ainon sydämessä alkoi lämmittää uusi, pieni toivon kipinä.

In Aino’s heart, a new, small spark of hope began to warm her.

Vanhat haavat eivät ehkä koskaan katoa, mutta ne voivat parantua.

Old wounds may never disappear, but they can heal.

Kun myrsky laantui, Aino ja Eero ymmärsivät, että tämä oli uuden alun mahdollisuus.

As the storm subsided, Aino and Eero realized that this was a chance for a new beginning.

He hymyilivät toisilleen.

They smiled at each other.

Varaston ulkopuolella lehdet lepattivat ja myrsky väistyi jättäen jälkeensä puhtaamman taivaan.

Outside the warehouse, leaves fluttered and the storm passed, leaving behind a clearer sky.