Helsingin kauppatori oli peittynyt uuteen lumeen, ja pienet kojut loistivat lämpimässä valossa kuin majakat talviyössä.

Helsingin kauppatori was covered in fresh snow, and the small stalls shone warmly like beacons in the winter night.

Ilma oli raikas ja kylmä, ja meri tuoksui suolalta, sekoittuen paahdettujen kastanjoiden aromiin.

The air was crisp and cold, and the sea smelled of salt, blending with the aroma of roasted chestnuts.

Aino ja Mikko seisoivat perheensä myyntikojun takana, kääriytyneinä paksuihin villahuiveihin ja käsineisiin.

Aino and Mikko stood behind their family's sales stall, wrapped in thick woolen scarves and gloves.

Aino katsoi ympärilleen.

Aino looked around.

"Ihanaa, että lumi peittää kaiken," hän sanoi hymyillen.

"It's wonderful that the snow covers everything," she said with a smile.

"Tämä tuo ihan eri tunnelman."

"It brings a completely different atmosphere."

Mikko nyökkäsi, mutta hänen ilmeensä oli vakava.

Mikko nodded, but his expression was serious.

"Mutta missä kaikki ihmiset ovat?

"But where are all the people?

Lunta satoi niin paljon, että ehkä he jäävät kotiin."

It snowed so much that maybe they're staying home."

Aino oli kuitenkin optimistinen.

Aino, however, was optimistic.

"Tämä on uuden vuoden aatto," hän vastasi.

"This is New Year's Eve," she replied.

"Kun ilta hämärtyy, uskon, että väki saapuu katsomaan ilotulitusta."

"When the evening dims, I believe people will come to watch the fireworks."

Kojussa tarjolla oli kaikenlaisia tuotteita: käsityöläisten villapaitoja, koristeellisia kynttilöitä, ja Aino taputteli varovasti joulukranssia, josta hän oli erityisen ylpeä.

The stall offered all kinds of products: woolen sweaters made by artisans, decorative candles, and Aino carefully patted a Christmas wreath, of which she was particularly proud.

Koko perhe oli uurastanut koko syksyn valmistaakseen tuotteet.

The whole family had worked hard all autumn to prepare the products.

"Tämä vuosi ei ole vielä ohi," Aino sanoi päättäväisesti.

"This year isn't over yet," Aino said determinedly.

"Pidetään koju auki, ainakin puolille öin."

"Let's keep the stall open, at least until midnight."

Mikko huokaisi, mutta hän tiesi, ettei voinut kääntää Ainoa ympäri.

Mikko sighed, but he knew he couldn't turn Aino around.

"Selvä, pidetään auki," hän vastasi.

"Alright, we'll keep it open," he replied.

Ilta venyi, ja hetken aikaa he myivät vain muutaman tuotteen siellä täällä.

The evening dragged on, and for a while, they only sold a few items here and there.

Kello lähestyi yhdeksää, ja Mikko alkoi käydä kärsimättömäksi.

The clock approached nine, and Mikko began to grow impatient.

Mutta juuri kun hän oli ehdottamassa sulkemista, alkoi jostakin kaukaa kuulua rakettien pauke.

But just as he was about to suggest closing, the sound of rockets began to echo from afar.

Ihmisiä alkoi kerääntyä torille, yksinäisiä hahmoja muuttui yhtäkkiä väkijoukoksi.

People began gathering at the square; lonely figures suddenly turned into a crowd.

Äänet ja nauru täyttivät ilman.

Sounds and laughter filled the air.

Aino ja Mikko kiirehtivät palvelemaan asiakkaita, jotka innostuivat heidän tuotteistaan.

Aino and Mikko hurried to serve customers who were excited about their products.

Myynti huipentui, ja vain hetkeä ennen kuin kello löi kaksitoista, suurin osa tuotteista oli myyty.

Sales peaked, and just moments before the clock struck twelve, most of the products were sold.

"Katso, Mikko!"

"Look, Mikko!"

Aino huudahti ilotulituksen valojen leimussa.

Aino exclaimed in the glow of the fireworks.

"Me teimme sen!"

"We did it!"

Mikko naurahti ja katsoi hämmentyneenä väriensä loistetta taivaalla.

Mikko chuckled and watched the dazzling colors in the sky in wonder.

"Sinä olit oikeassa, Aino.

"You were right, Aino.

Pitäisi luottaa enemmän nuoruuden intoon."

I should trust youthful enthusiasm more."

Kun he katsoivat rakettien räjähtävän yötaivaalla, Aino tunsi itsensä varmemmaksi kuin koskaan.

As they watched the rockets explode in the night sky, Aino felt more confident than ever.

Mikko taas oppi, ettei epäusko ollut aina viisain polku.

Mikko, on the other hand, learned that disbelief wasn't always the wisest path.

He halasivat toisiaan tiukasti ja sulkivat vuoden yhdessä naurun, menestyksen ja toivon merkeissä.

They hugged each other tightly and closed the year with laughter, success, and hope.

Uusi vuosi oli alkanut loistavasti.

The new year had begun brilliantly.