Helsingin poliisilaitos oli vilkas paikka, vaikka ulkona paukkui pakkanen.

The Helsingin police station was a busy place, even though the frost was crackling outside.

Ihmiset kuiskivat keskenään, ja joulukoristeet koristivat yhä käytäviä.

People whispered to each other, and Christmas decorations still adorned the corridors.

Talon lämpö toivotti tervetulleeksi Aino, joka astui epäröiden sisään.

The warmth of the building welcomed Aino, who stepped in hesitantly.

Aino oli juuri muuttanut Helsinkiin mutta tunsi itsensä vieraaksi suuressa kaupungissa.

Aino had just moved to Helsinki but felt like a stranger in the big city.

Hän kaipasi lomalle rakkauden vuoksi jäänyttä työpaikkaansa.

She missed her job, which she had stayed at for love.

Vielä enemmän hän kaipasi lompakkoaan.

Even more, she missed her wallet.

Sen mukana oli kadonnut rakas valokuva, joka muistutti menneistä ajoista.

Along with it had disappeared a cherished photograph that reminded her of past times.

Hänen askeleensa veivät hänet Mattin työpisteelle.

Her steps took her to Matti's workstation.

Matti oli rauhallinen poliisi, jolla oli lämmin hymy.

Matti was a calm policeman with a warm smile.

"Hei, miten voin auttaa?"

"Hello, how can I help you?"

hän kysyi ystävällisesti.

he asked kindly.

"Menen pitkässä jonossa", Aino vastasi, hieman ujosti.

"I'm in a long line," Aino replied, a little shyly.

"Kadotin lompakkoni.

"I lost my wallet.

Mukana oli tärkeä kuva."

There was an important photo with it."

"Täytetään yhdessä katoamisilmoitus", Matti ehdotti rauhoittavasti.

"Let's fill out a missing report together," Matti suggested soothingly.

Kun he työskentelivät yhdessä, juttu alkoi luistaa.

As they worked together, the conversation began to flow.

Molemmat huomasivat jakavansa kiinnostuksen valokuvaukseen.

Both noticed that they shared an interest in photography.

Aino rentoutui.

Aino relaxed.

Matti teki olon turvalliseksi.

Matti made her feel safe.

Liisa, Mattin kollega, hymyili sivusta.

Liisa, Matti's colleague, smiled from the side.

Hän näki, että muutakin kuin asiakaspalvelua oli kehittymässä.

She saw that more than customer service was developing.

Pian Aino hyvästeli ja palasi kotiin miettien tapausta.

Soon Aino said goodbye and went back home, pondering the encounter.

Illalla ajatukset kääntyivät taas lompakkoon.

In the evening, her thoughts turned again to the wallet.

Unettomat tunnit kuluivat rauhattomana.

Sleepless hours passed restlessly.

Päivän vaihtuessa uudeksi vuodeksi, Ainon puhelin soi.

As the day turned into a new year, Aino's phone rang.

Matti soitti.

Matti called.

"Hyviä uutisia!"

"Good news!"

hän sanoi iloisesti.

he said cheerfully.

"Lompakkosi löytyi.

"Your wallet has been found.

Se on ehjä."

It's intact."

Aino huokaisi helpotuksesta ja kiitti monta kertaa.

Aino sighed with relief and thanked him many times.

"Voinko palauttaa sen sinulle suoraan?"

"Can I return it to you directly?"

Matti kysyi, äänessään lupaus jostakin uudesta.

Matti asked, with a promise of something new in his voice.

"Ehkä voimme juoda kahvit samalla?"

"Maybe we can have coffee at the same time?"

Kahviaika koitti.

Coffee time came.

Aino ja Matti istuivat yhdessä pienessä kahvilassa.

Aino and Matti sat together in a small café.

He huomasivat, että heidän mielenkiinnon kohteensa ulottuivat valokuvauksesta kirjallisuuteen ja kaupunkikulttuuriin.

They found that their interests extended from photography to literature and urban culture.

Juttu solisi kuin jäätyvä joki.

The conversation flowed like a freezing river.

Kun he erosivat, Helsingin talvinen ilta oli hieman lämpimämpi.

When they parted, Helsinki's winter evening was slightly warmer.

Aino tajusi, että uusi alku voi olla toiveikas ja lämmin, kun antaa mahdollisuuden.

Aino realized that a new beginning can be hopeful and warm when you give it a chance.

Matti jäi hänen mieleensä, kuin uusi ystävä – tai ehkä enemmän.

Matti lingered in her mind, like a new friend—or maybe more.

Ja niin talven kylmänä iltana, uusi ystävyys syttyi Helsingin kiireisessä maailmassa.

And so, on a cold winter evening, a new friendship ignited in Helsinki's bustling world.

Aino löysi kai kaipaamansa.

Aino found what she was perhaps looking for.

Luottamusta.

Trust.

Ja ehkä jotakin enemmän.

And maybe something more.