Aurajoki-joen varrella talvi oli kauneimmillaan.

On the banks of the Aurajoki River, winter was at its most beautiful.

Lumi peitti maan valkeaksi matoksi, ja ilma oli raikas ja kylmä.

Snow covered the ground like a white carpet, and the air was fresh and cold.

Turun tuomiokirkon tornit kohosivat ylväästi taustalla, naarmuttamatta täydellistä talvimaisemaa.

The towers of Turku Cathedral rose majestically in the background, not scratching the perfect winter scenery.

Akseli seisoi juhlahuoneen laidalla, katsellen perhettä kiireisenä keskustelemassa ja nauramassa.

Akseli stood at the edge of the party room, watching his family busy in conversation and laughter.

Hänen mummonsa, nyt 80 vuotta, istui kunniapaikalla, hymyillen heikosti.

His grandmother, now 80 years old, sat in the place of honor, smiling faintly.

Akseli tunsi sydämessään ahdistusta.

Akseli felt anxiety in his heart.

Hän kaipasi hetkeä mummonsa kanssa yksin.

He longed for a moment alone with his grandmother.

Elina, Akselin serkku, näytti huomaavan Akselin mietteet.

Elina, Akseli's cousin, seemed to notice Akseli's thoughts.

Hän astui naapuripöydästä Akselin viereen.

She stepped over from the neighboring table to stand by Akseli.

"Onko kaikki hyvin?"

"Is everything okay?"

Elina kysyi lempeästi.

Elina asked gently.

Akseli huokaisi.

Akseli sighed.

"Haluan puhua mummolle.

"I want to talk to grandma.

Ennen kuin..." hän muksahti päällään, tarkoittaen mummonsa muistiongelmia.

Before..." he nodded his head, indicating his grandmother's memory issues.

Elina nyökkäsi.

Elina nodded.

"Vie hänet ulos kävelylle.

"Take her out for a walk.

Vieraita riittää täällä hetkeksi."

There are enough guests here for a while."

Akseli hymyili kiitollisena.

Akseli smiled gratefully.

Hän meni mummonsa luo ja kumartui kuiskaamaan.

He went to his grandmother and leaned down to whisper.

"Mummo, haluaisitko lähteä pienelle kävelylle kanssani?"

"Grandma, would you like to go for a little walk with me?"

Mummo katsoi häntä yllättyneenä mutta nyökkäsi.

Grandma looked at him surprised but nodded.

"Se olisi ihanaa."

"That would be lovely."

He pukivat lämpimät takit päälleen ja astuivat ulos pakkaseen.

They put on warm coats and stepped out into the frost.

Aurajoki kimalsi kirkkaasti heidän vieressään.

Aurajoki glittered brightly beside them.

Akseli tuntui pitkään etsivän oikeita sanoja, askeleiden rapistessa lumen alla.

For a long time, Akseli seemed to search for the right words, as their steps crunched under the snow.

"Lapsuutesi... millainen se oli?"

"Your childhood... what was it like?"

Akseli kysyi lopulta vähän epävarmasti.

Akseli finally asked a bit uncertainly.

Mummo pysähtyi katsomaan virtaavaa jokea ja alkoi kertoa.

Grandma paused to look at the flowing river and started to tell her story.

Hänen äänensä oli selkeä ja kirkas, ja alkoi kuoriutua esiin muistoja, yksi kerrallaan.

Her voice was clear and bright, with memories beginning to unfold, one by one.

Hän kertoi kesäisistä seikkailuista, vanhoista ystävistä ja rakkaista perhehetkistä.

She spoke of summer adventures, old friends, and cherished family moments.

Akselin kuunnellessa silmissään kyynelten väre heijastunutta kiitollisuutta, mummon sanat liikuttivat häntä syvästi.

As Akseli listened, tears glistening in his eyes mirrored his gratitude; grandma's words moved him deeply.

He palasivat juhliin käsi kädessä.

They returned to the party hand in hand.

Jari, Akselin veli, oli heidän tullessaan oven suussa.

Jari, Akseli's brother, was at the door as they arrived.

Hän huomasi heti muutoksen Akselissa ja antoi hyväksyvän nyökkäyksen.

He immediately noticed the change in Akseli and gave an approving nod.

"Akseli, meillä on glögiä!

"Akseli, we have some glögi!

Tule, liity seuraan," Jari huusi iloisesti.

Come, join us," Jari called out happily.

Voimakkaammin kuin koskaan, Akseli hymyili perheelleen.

More strongly than ever, Akseli smiled at his family.

Hän ymmärsi nyt, kuinka tärkeää oli jakaa tällaisia hetkiä.

He now understood how important it was to share such moments.

Kun hän istuutui mummon viereen, hän tunsi olonsa onnellisemmaksi ja rohkeammaksi.

When he sat next to his grandmother, he felt happier and braver.

Ilta jatkui, lämmön ja rakkauden täyttämänä.

The evening continued, filled with warmth and love.

Akseli lupasi itselleen, ettei pelkäisi enää olla haavoittuvainen.

Akseli promised himself not to be afraid to be vulnerable anymore.

Se oli pieni muutos, mutta hän tiesi sen olevan alku jollekin kauniille.

It was a small change, but he knew it was the beginning of something beautiful.